Noniin, tää on varmasti asia joka on tullut vastaan useimmille kipupotilaille jossain vaiheessa. Jos on kipeä niin pitäisi vaan maata sängyssä ja voivotella huonoa elämäänsä, näitäkin tosin varmasti löytyy. Ite kuulun sarjaan "periksi ei anneta ennenkuin sydänkäyrä on suora". Useimmiten lääkäritkin on hyviä sivuuttamaan potilaan todellisen tilan jos tämä uskaltaa hymyillä saatika sitten vaikuttaa pirteältä. En ymmärrä miten ihmisen persoonallisuus voi olla keino diagnosoida tämän terveydentila.

Itse lukeudun niihin, jotka jokaikinen aamu pakottavat itsensä liikkeelle kivuista huolimatta. On hyviä päiviä jolloin ei särje niin paljon, mutta myös niitä aamuja että "otetaampa tukea tuosta seinästä". Meitä on varmasti paljon joiden päivät on täytetty määrällä x kipuja ja jotka silti ei ole valmiita "heittäytymään muiden hoidettaviksi" vaan jotka jaksaa olla positiivisia.

Viimeksi eilen kuulin mainittavan että "siun ongelmat varmaa helposti ohitetaa ku sie oot noin hirveen pirteän ja hyvinvoivan oloinen", juupa juu tuleppa kotiin kattomaan ku ähellän ja puhellan ku mikää asento ei oo hyvä ja ku pelkkä sohvalta nouseminen tuntuu urheilusuoritukselta tai ku turhautuneena olooni ja kykenemättömyyteeni itken iltaisin. Mut nää on miun kivut, ei kait niistä tartte kaikkien kärsiä? Kyllä tosin nää miun lähimmät joutuu kärsimään miun kanssa, etenkin ku on huono päivä jolloin ei jaksa tehä mitään ja tuntuu et suuttuu pienestäkin asiasta. En kuitenkaan ole valmis kulkemaan "MENNYT RIKKI" -plakaatti kaulassa. Haluan että ihmiset näkee miut omana itsenäni, en että he näkee vain miun kivut. Ja mikään ei ole niin ärsyttävää kuin holhoaminen "mut jos sie tuut kipeeks" "entä jos""pystytkö sie" (sori äiti ;) ) mie teen ja haluan tehä asioita kuten ennenkin, toki jossain vaihees tulee seinä vastaan etten pysty mut sitä varten miul on suu jonka voi avata ja sielt tulee ääntä ja ehkä jopa ymmärrettäviä sanojakin :D jos ei aina ni edes välillä ;)  

Mut hei, onhan tässä paljon hyvääkin ollut :) notta ei ihan täysin unohduta tuohon kiukutteluun. Hela on rauhottunut lenkeillä ja ollaankin päästy vaiheeseen jossa kaikki koirat on samaan aikaan lenkillä mukana ja koirien ohi voidaan mennä yhdellä tai kahdella haukulla :) Erittäin yllättynyt olin tuossa alkuviikosta ku käytiin koirapuistossa (joka yleensä saa Helan irtoomaan nahoistaan ja sekoamaan totaalisesti), ni tämäpä käyttäytyi vallan hienosti, ei kuumunut laisinkaan ja oli koko ajan "kuulolla". Jopa silloin kun toiselle puolelle tuli koira, Hela pystyi hillitsemään itsensä ja niimpä aitaralli jäi kokonaan pois :) Oli muuten sellaset henkiset tuuletukset ja hehkutukset että. Vihdoin alkaa näkymään tuloksia koulutuksessa vaikka niitä ei niin täydellisesti olekaan päässyt toteuttamaan tän terveydentilan takia. Mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa :D

Viime viikonloppuna myös miulle hirveän tärkeä ihminen sai toisen (paremman)puoliskonsa. Enpä muista olleeni häissä joissa morsiuspari olisi ollut niin rakastunut <3 siis se tunne mikä huokui näistä kahdesta oli sanoin kuvaamaton.

Kolme päivää tuli oltua kylpylässäkin. Poika ja mie nautimme täysillä ja mikä ihaninta: hotelli aamupala <3 Pieniä irtiottoja arjesta. Näistä on elämä tehty.

Se että oon vielä järjissäni kaiken tän myllerryksen keskellä, on täysin kiittäminen miun ehkä maailman parasta tukijoukkoa :) Ihmisiä jotka tuo vaihtelua arkeen ja jotka tuntee ja tietää miut ja mitä mie tarvin piristyäkseni. Jotka potkii persiille nii lujaa ku tarve vaatii tai on vaan paikalla silloi ku niitä tarvii.

Että sellainen avautuminen tällä kertaa. Tää kiittä ja kuittaa ja lähtee metsästämään nukkumasaa